Rakas Päiväkirja,

tänään olen kävellyt sateessa muistellen Hanoi Rockseja 1980-luvulla, silloin bändi oli Japanissa kiertueella.

Hit Magazinen päätoimittaja Jorma Karjalainen halusi kiertuejulisteen risukirjaimineen.

Soitin useihin hotelleihin etsiessäni bändiä, joka kirjoittautui hotelliin managerinsa Seppo Vesterisen nimellä.

Hanoit olivat aina tien päällä, joko he olivat juuri lähteneet tai sitten vielä eivät olleet saapuneet hotelliin.

Lopulta olin niin stressaantunut, että kun respa vastasi, sanoin suomeksi jokohama humahuta Hanoi Rocks.

Silloin respan nuori mies oli ylpeää taidoistaan:yesss, Hanoi Locks hele.

Toinen muistoni Hanoista oli Michael Monroe, hän piti palstaa New Yorkissa. Palstraa varten Michel kuvattiin World Trade Centerin katolla, nyt sitä taloa ei enää ole.

Päivän iloisin uutinen on Andy McCoyn patsas Pelkosenniemeen, se oli jopa Ylittäny Suomen Kuvalehden julkaisukynnyksen.

Tampereella on Olavi Virralle muistomerkki. Antro Kaleva on tehnyt sen, rahoitus järjestyi keräyksellä. Nyt on jännittävää nähda saako Markus Selin rahoituksen Mannerheim-elokuvalle, sen budjetti on 10 miljoonaa €.

Muuten päivä on ollut luopiomainen, kun on surua Grandin muutosta Rovaniemelle rakastettunsa luokse.

Sirkkis oli mennyt antamaan yhteystietoni Grandin naisystävälle, katkaisin välini Sirkkikseen tekstarilla, kirjoitin, että emme enää ole ystäviä, luottamus meni.

Gudrun kävi luonani kahvilla, kuuntelimme Tapani Kansaa. Aivan huikeaa musiikkia, mikä määrä lahjakkuutta siinä perheessä on.

Kulttuuritalon konsertti oli uskomattoman upea, olin Grandin kanssa katsomassa ja kuulemassa sitä esitystä, Nina af Enehjelm järjesti sisäänpääsyn.

Nyt sopii toivoa, että Nina pääsisi Unionin Parlamenttiin.

Sirkkiksen kanssa olin ystävää kolme vuosikymmentä, Grandin kanssa olin 14 vuotta on ja off periaatteella. En aavistanut, että menetän molemmat kerralla.

Onneksi illalla tulee televisiosta kunnon komedia, Jack Nicholson on pääosassa Anger Managementissä.